Taitoluisteluliiton uusi strategia rakentuu meidän kaikkien yhteisellä panoksella, joka kumpuaa kyselyistä, työpajoista ja asiantuntijoiden neuvonannoista.
Liittomme nykyinen strategia päättyy vuoden lopussa. Uuden rakentaminen yhdessä jäsenseurojen kanssa on alkanut alueellisilla seuraseminaareilla, joissa on keskitytty lasten luistelun linjauksiin sekä seurojen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Linjaus ohjaa luistelutoimintaa kohti lapsilähtöisempää valmennuskulttuuria. Linjauksen keskeisimpänä tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista luistelussa ja tehdä lasten luistelusta laadukkaampaa ja turvallisempaa.
Kansallinen Liitu-tutkimus paljastaa, että lasten aktiivisuus vähenee ja paikallaanolon määrä kasvaa. Jotta liikkumisen kynnys olisi mahdollisimman matala ja moni pääsisi osallistumaan seurojen toimintaan, tulee harrastuspaikkojen olla helposti saavutettavissa. Lisäksi harrastusten on sovittava perheiden arkeen ja oltava kohtuuhintaisia, etenkin kilpaurheilun kustannukset ovat nousseet huomattavasti. Strategiatyömme ydinosiossa on laajentaminen eri kohderyhmille sekä uusien harrastusmallien kehittäminen tiiviissä yhteistyössä seurojen ja sidosryhmien kanssa. Kiinteäosa tätä kokonaisuutta on myös kilpailu- ja koulutusjärjestelmän uudistaminen. Keihäänkärkenä on urheilijoidemme kansainvälinen menestyminen ja huippu-urheilu.
Kolmantena kokonaisuutena strategiatyössä keskitytään kaupallisuuteen, tuotteistamalla tapahtumat viihdyttäväksi ja helposti lähestyttäväksi. Yhdessä ydinosion kanssa tavoitteemme on laajentaa luistelun portfoliota kohti monimuotoisempaa harrastamista ja tehdä siitä entistä houkuttelevamman. Vahvistamalla vaikuttajayhteistyötä ja kumppaniverkostoja liittotasolla saamme aikaiseksi positiivisen talousheijasteen myös seurojen ja urheilijoiden suuntaan.
Strategiatyö pyritään saattamaan loppuun vuoden 2024 aikana ja sen jalkauttaminen tapahtuu vaiheittain seuraavien vuosien aikana.